Hannes-myrskyn tuhojen korjuu etenee

lounametsa

Hannes-myrsky kaatoi loppuvuodesta 2025 puita Lounametsän alueella Varsinais-Suomessa ja Satakunnassa jopa 200 000 kuutiota. Lounametsän korjuuseen Lounapuu Oy:lle on tullut noin 100 000 m³ siivottavaa. Urakasta on tähän mennessä saatu tehtyä noin 70 %.

Tuhot ovat hajanaisempia kuin edellisessä Lyly-myrskyssä ja työmaakoko siten vielä pienempi. Lisäksi männyn osuus kaatuneista puista on suurempi. Metsänomistajat ovat myös itse korjanneet myrskytuhoja aktiivisesti. Korjuu on kesken koko tuhoalueella ja vaarana on kesän edetessä puun sinistyminen sekä toukkatuhot. 

Huhtikuussa korjuusta pidettiin pientä taukoa, kun talven puita ajettiin tehtaille. Tienvarsivarastoa inventoitiin eli selvitettiin, paljonko ylimääräisiä puita on, ja toisaalta mitä puutavaralajia tarvitaan lisää.  Myrskypuiden korjuussa on normaalia vaikeampaa valikoida markkinaan sopivia puutavaralajeja, kun korjattavana ovat kaikki kaatuneet puut.

Puun markkinatilanne haasteellinen

Metsänhoitoyhdistys Lounametsän metsäpäällikkö, Valtteri Katunpää kertoo, että tällä hetkellä puunkorjuussa priorisoidaan myrskypuiden korjuuta ja puukauppoja on pyritty tekemään myrskypuiden korjuuta silmällä pitäen.

– Suurimpana haasteena on mäntytukin vaikea markkinatilanne. Lisäksi puun vientiä vaikeuttaa merkittävästi Iranin sodan myötä kallistuneet merirahdit ja Ruotsin myrskytuhopuun tulo markkinoille

Toukokuussa puunkorjuuta taas lisätään, kun talven puut on saatu ajettua ja siirrytään kesäpuun toimitusrytmiin.

– Puuta on korjaamatta edelleen paljon ja vaarana on, että kaikkia puita ei saada korjattua tuoreena. Teemme parhaamme ja pyrimme sovitut kohteet korjaamaan mahdollisimman pian touko-kesäkuun aikana, arvio metsäpäällikkö Katunpää.

Lisätiedot:

Valtteri Katunpää, metsäpäällikkö puh. 050 443 3360 tai valtteri.katunpaa@mhy.fi

Ajankohtaista

  1. Toimihenkilöharjoittelijat Lounametsä

    Toimihenkilöharjoittelijat työn touhussa

    Lounametsä

    Toimihenkilöharjoittelijoilla kiireinen kesän alku. Noin kymmenkunta harjoittelijaa aloitti toukokuussa Lounametsän avustavissa asiantuntijatehtävissä ja metsuritöissä.

    Lue lisää
  2. Lounametsä mukana kesän tapahtumissa

    Lounametsä mukana kesän tapahtumissa

    Lounametsä

    Metsänhoitoyhdistys Lounametsä on mukana toimialueemme paikallisissa kesätapahtumissa mm. Mynämäen Laurin Markkinoilla ja Eurajoen markkinoilla.

  3. Metsänomistajat metsätaitokilpailu Laitilassa 2026

    Metsätaitokisan voittajaksi Aarne Suomi

    Lounametsä

    Metsänomistajien metsätaitokilpailut pidettiin maanantaina Laitilassa. Onnea voittajille ja kiitokset kaikille osallistujille! Ks. tuloslista ohesta.

2026 © Metsänhoitoyhdistykset

Tämä sivusto on suojattu reCAPTCHA:lla ja Googlen tietosuojakäytäntö ja käyttöehdot pätevät.